torstai 5. heinäkuuta 2012

Kympin oppilas!

Eilinen päivämme sujui autoillen ja mökkeillen. Lähdimme heti aamusti seitsemän jäljestä ajamaan vanhempieni luota kohti Poria. Kahden tunnin ajomatkan aikana Nipsu nukkui melkein koko ajan. Ainoastaan puolen välin jälkeen pysähdyin, sillä Nipsu näytti potevan pissahätää, mutta halusikin vain vähän jaloitella. Kahden tunnin ajomatka kannatti, sillä Nipsu pääsi ihaniin merimaisemiin juoksentelemaan! Nipsu oli aivan innoissaan, kun sai juosta aivan sydämen kyllyydestä ja mereenkin pääsi vähän pulikoimaan. Temmellyksen keskellä Nipsulta lähti myös ensimmäinen kulmahammas oikealta alhaalta! Tänään huomasin, että muutkin kulmahampaat heiluvat. :-) Aivan erikoisen jutun huomasin, kun siskoni perheineen saapui autolla mökin pihaan: Nipsu rupesi puolustamaan reviiriä hieman muristen ja melkein haukkuen! Kielsin heti nämä vaimeat vartiointiäänet. Seuraavaksi leikit kuitenkin jatkuivat, kun siskoni, miehensä ja heidän kaksi pientä lastaan liittyivät mökkeilyseurueeseemme. Lapset tosin hieman pelkäsivät Nipsua aluksi.
Meri-ilma väsytti ja otimmekin koko porukka puolen päivän maissa nokoset. Jouduimme lähtemään Nipsun kanssa jo pian sen jälkeen ajelemaan takaisin vanhempieni luokse. Nipsu nukkui automatkan niin sikeästi, että minun piti välillä tarkistaa, onko koiruudella taju tallella! Vanhempieni luota lähdimme bussilla kohti Tampereen keskustaa ja sieltä vielä paikallisbussilla Hervantaan. Aikamoinen reissailupäivä, mutta Nipsu käyttäytyi aivan mallikkaasti ja nukkui melkein kaikki automatkat!

 Väsynyt Nipsu mökkireissun jälkeen

Nipsu on iso tyttö jo! :-)

Tänään olimme toiseksi viimeistä kertaa Pirkkalan alkeistokokurssilla. Saimme Kallen koulukaverilta auton lainaan, sillä kasvattaja-Hanna ei Lumon kanssa osallistunut tällä kertaa. Heidän Rapsuttamo-koirahoitolansa toiminta on aktiivista ja heillä oli tänään omien koirien lisäksi kaksi hoitokoiraa. :-) Nipsu oli aivan kympin oppilas! Keskittyminen oli huipussaan, vaikka hieman vaikeuksia on sen asian kanssa ollut tällä kurssilla. Taitaa olla niin, että hurmaava Lumo-sisko on vienyt suurimman osan Nipsun keskittymisestä ja nyt Lumon ollessa poissa minäkin kelpasin huomion kohteeksi. :-) Kallekin oli tosiaan mukana reeneissä ja saimmekin kivoja otoksia. Kuvat ovat kaukaa otettuja, joten toivottavasti niistä saa jotenkin selvää!

Istu-käsky on samalla paikka-käsky :-) 

 Istu-käskyn onnistumisen jälkeen harjoiteltiin luoksetuloa lyhyen matkan päästä.

Maahanmeno ja muutamia sekunteja siinä asennossa :-) 

Seuraa-käsky on Nipsun lempikäsky - helpoin tapa ansaita nameja on kävellä vieressä ja tuijottaa! 

Seiso-käskykin onnistui aivan mallikkaasti, vaikkei siihen olla niin paneuduttukaan! 

Loppuseuraamiset!

Tyytyväinen koira ja omistajansa :-)

Huhhuh - puolen tunnin tiivis urakka ohi!

Huomenna Kalle lähtee vaellukselle Lappiin ja Nipsu joutuukin olemaan pari päivää minun kahdeksan tuntia kestävän työpäivän ajan yksin. Olen suunnitellut paljon tekemistä meidän vapaa-ajalle, joten yksinolo sujuu toivottavasti hyvin. :-) Lisää meidän kesäsuunnitelmista myöhemmin! 

- Mirjami

PS. Seuraavat kurssit ovatkin sitten Näyttelykurssi ja Hajukoirakurssi.. :-) Näyttelykurssi alkaa heinäkuussa ja hajukoirakurssi elokuussa. Ihanaa harrastaa näin taitavan koiran kanssa! :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti