torstai 15. marraskuuta 2012

Huh, mikä päivä!

Varasimme tiistain eläinlääkärin yhteydessä saman viikon torstaiksi seuraavan ajan. Kyseessä on siis taas oksentelu. Tiistain eläinlääkärissä Nipsusta otettiin yksi röntgenkuva, mutta masu oli niin täynnä ruokaa, ettei varjoainekuvausta voitu silloin tehdä. Nyt on otettu siis kolmet röntgenkuvat oksentelun selvittämiseksi. Aluksi luulimme luumassan aiheuttavan oksentelut. Luumassa kuitenkin poistui mahalaukusta ja oksentelu jatkui parin päivän päästä. Varasin heti uutta aikaa eläinlääkärille. Tällä kertaa toimenpiteenä oli varjoainekuvaus. Sillä haluttiin varmistaa, ettei Nipsulla ole suolitukosta.

Päivämme alkoi tänään eläinlääkärivisiitillä Hakametsässä. Menimme Nipsun kanssa heti röntgenhuoneeseen. Nipsu asettui röntgenpöydälle ja venytti itsensä niin pitkäksi kuin sai ja jäi siihen asentoon odottamaan. :-D Hoitaja naureskeli, että Nipsu on kyllä hyvin oppinut röntgenkuvauksen tekniikan. Sitten odottelimme, kun hoitaja kävi teettämässä kuvan. Hoitaja palasi varjoaineen kanssa, joka oli ruiskussa ja osa mukissa. Hoitaja kumartui Nipsun tasolle ja seuraavalla sekunnilla Nipsu olikin jo lipittänyt osan mukissa olevasta varjoaineesta. Päätimmekin syöttää loput varjoaineet ruokakupista eikä ruiskuttaa suuhun. Kovalla innolla meni alas, reipas potilas. :-D

Otimme heti seuraavan kuvan, jossa siis näkyi varjoaineen leviäminen mahalaukkuun. Tästä seurasi minulle vaikein osuus. Teimme Nipsulle oman pedin heräämön häkkiin. Jätin Nipsulle oman viltin ja muutamia leluja. Nipsu meni hienosti makoilemaan häkkiin, kun osoitin sinne oman pedin. Sitten täytyikin vain lähteä pois vähin äänin! Varjoainekuvia otettiin aluksi 15 minuutin, puolen tunnin ja tunnin kuluttua. Näistä kuvista eteenpäin sitten kahden tunnin välein. Kahden aikoihin huomasin, että eläinlääkäriltä oli soiteltu. Riensin siis sinne pikavauhtia. Harmikseni sieltä olisi vain soiteltu, että röntgenissä on kiirettä ja hetken aikaa vielä kestää. Matkasimme siis uudelleen Nipsua hakemaan kolmelta.

Kävimme ensin katsomassa röntgenkuvat hoitajan kanssa. Hyvin näkyi, että varjoaine kulkee mahalaukusta ohutsuoleen ja sieltä paksusuoleen. Mahalaukun kohdilla varjoaine oli hieman tarttunut mahalaukun limakalvoon. Tämä kertoo, että masu on vieläkin ärtynyt. Hoitaja kehui, että Nipsu on ollut erittäin kiltti potilas. Harvoin kuulemma koirasta saa otettua röntgenkuvia ilman lisäapua ja ilman nukutusta. Nipsusta hän oli kuitenkin saanut helposti otettua kuvat. Kuvien oton jälkeen neiti oli tomerasti kävellyt takaisin suoraan häkkiinsä. Lähestyessämme heräämöä kuulimme jo itkuvalitusvirren. Hoitaja kertoi, että naapurikoira on vähän itkuisampi. Pääsimme heräämöön ja siellä Nipsu nukkui sikeästi kauheassa itku-ulinassa. Oli vähän ihmeissään, kun me tulimme paikalle. Meinasi suunnata taas kohti röntgenhuonetta, kun ei ollut heti hihnassa kiinni. :-D

Nyt Nipsu on kotona ja tämä ilta on ollut aivan lepoilta. Vähän meinasi Nipsusta aluksi leikityttää, mutta nyt on nukkunut sikeästi omassa kopissaan. Huomenna on tiedossa leikkipäivä, kun Lumo- sisko ja Taika- äiskä tulevat kylään! Menemme myös käymään siellä Tamskin tokotreeneissämme, Lumo ja Taika "häiriönä" meille. Aiheena on siis ohitus ja häiriötreenit. Nipsun suurin häiritsevä tekijä onkin Lumo- sisko, jonka kanssa tekisi mieli aina vain leikkiä.

Eläinlääkäri kirjoitti kotiuttamisohjeeseemme: "Hyvää tulevaa viikonloppua reippaalle Nipsulle!"
Toivotan kaikille lukijoille sitä samaa!

- Mirjami

2 kommenttia:

  1. hei! Kyllä täällä odotettiin jo kovasti päivitystä Nipsun tilanteesta. Ääneni on pois, en voinut soitella ja kysyä! Tsemppiä pikkuiselle, ja jaksamista teille. Onko oksentelut nyt loppuneet?

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Oksentelut ovat nyt loppuneet, ainakin hetkeksi. Tiistai-iltana tuli viimeisimmät. Taitaa olla nyt rankka liikunta se, mikä oksentelun laukaisee. Viikonloppuna oltiin lenkillä - yöllä tuli oksennukset ja tiistaina olin luokkakaverin ja koiransa kanssa lenkillä - taas illalla oksennukset. Nyt sitten vaan lyhyttä lenkkiä ja lepoa. :)

    VastaaPoista