torstai 27. syyskuuta 2012

Treenailua ja partiointia

Olimme Nipsun kanssa eilen toiseksi viimeisissä tokotreeneissä ja hyvin meni! Treenailimme seuraamista, paikallamakuuta ja hyppyä! Nipsun kanssa sujui hyvin seuraamisessa 90 asteen kulmat ja täyskäännökset. Paikallamakuussa laitoimme koirat riviin ja siinä ne makoilivat (tai istuivat - osa koirista ei halunnut maata sadesäällä, meillä ei ollut sitä ongelmaa ;-)) puoli minuuttia. Hypyn alkeisiinkin tutustuttiin. Kävimme Nipsun kanssa vähän tutustumassa hyppyesteeseen etukäteen, sillä Nipsulla on nyt meneillään mörkökausi enkä halunnut Nipsun saavan mitään huonoja kokemuksia hyppyesteestä. Tutustumisessa onnistuinkin tekemään kaikki virheet, mitä hypyn opetteluun ei kuuluisi (mm. namin heitto ja käsiliike hyppyyn innostettaessa). :-D Eipä se mitään, kun saatiin oikeanlaisiakin toistoja hyvin. Lopputulos hyppytreenissä oli tämä: Nipsu aloitti homman perusasennosta, minä sanoin "Hyppy", tunnin ohjaaja houkutteli äänellä hypyn toisella puolella (mutta pysyi passiivisena) ja palasi esteelle seisoma-asentoon hakemaan minulta namin! :-)

Tänään Nipsu oli minun kanssa partiossa. Ihan niinkuin kymmenessä 12- vuotiaassa pojassa ei olisi minulle tarpeeksi, pitihän minun vielä Nipsu ottaa menoon mukaan. No, Nipsuhan siellä oli parhaiten käyttäytyvä. Pojille täytyi aika usein korottaa ääntään, mutta Nipsu tuli vihellyksestä salamana paikalle. Poikien tehtävänä oli rakentaa maja tai retkituoli. Tilannetta hankaloitti villinä juoksenteleva koiranpentu. Päästin Nipsun hetkeksi vapaaksi purkamaan suurimmat energiat ja sitten laitoin neitosen hihnaan kiinni. Nipsun mielestä suurinta huvia oli hyppiä poikia vasten, tarrata toisten kantamiin keppeihin ja kaivaa esiin juurakoita. Partio koiran kanssa meni siis vallan mukavasti. Kävimme Nipsun kanssa myös sisätiloissa ja tällä kertaa yhtään jätöstä ei tullut lattialle! Nipsun ensimmäinen partiokokous (Nipsu oli silloin ehkä 3 kuukautta) sujuikin pissatessa ja kakatessa Kolon lattialle. :-)

Huomenna meillä on viimeiset tokotreenit. Nyt pitäisi vielä ehtiä treenata eilisiä oppeja. Huomenna menemme myös katsomaan ehkä tulevaa autoamme. Lauantaina on Tampereen Pentunäyttely, jonne menemme Tiina- ystäväni kanssa. Pitääpä huomenna treenailla vähän seisomista, ettei tarvitsisi Nipsua palkata ihan muutaman sekuntin välein näyttelyssä. :-)

Syysterveisin,
Mirjami ja erittäin väsynyt Nipsu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti