tiistai 14. elokuuta 2012

Kesälomareissu Poriin

Lähdimme viime viikon perjantaina ajelemaan Porin Yyteriin kaveriporukalla. Nipsu oli tietenkin mukana menossa. Automatka sujui rauhallisesti, vaikka kyydissä oli viisi ihmistä ja Nipsu minun sylissäni. Perillä Nipsu pääsi heti pitkään jäljestysliinaansa ja alkoi tutkailla mökin ympäristöä. Hiekkamaasto tietenkin kutsui kaivamaan monta kuoppaa pienelle mökkitontille. Välillä käytiin nuuskimassa mökin allakin. Nipsu viihtyi hyvin illanistujaisissa, vaikka taisikin olla ensimmäinen, joka lähti nukkumaan. Hyvillä mielillä jäi tyttönen aina mökkiin - on se meri-ilma niin väsyttävää. Yyterin leirintäalueen kartassa oli infoa koirarannasta, mutta myöhemmin meille selvisi, ettei Yyterin alueella ole sellaista ollenkaan. Tutustuimme siis Yyterin metsiin ja jätimme uimiset myöhemmäksi. Lauantaina kävimme Porissa siskoni lapsen synttäreillä. Nipsu osasi käyttäytyä hienosti ja makoili maassa odotellen nakin palasia, vaikka lapset juoksentelivat ympärillä. Lauantai-iltana Nipsu sai uuden kaverin Vihtori-koirasta. Nipsu ja Vihtori tulivat hyvin toimeen, vaikka Nipsu yrittikin välillä pomottaa Vihtoria kovalla äänellä. Sunnuntaiaamuna lähdimme Nipsun kanssa kohti Porin Kirjurinluotoa mätsäreihin. Paikanpäällä oli jo yli kymmenen koirakkoa. Meille kerrottiin, että mätsärit olikin peruttu, vaikka sitä ei oltu missään ilmoitettu selkeästi. Me pidimme sitten omat näyttelytreenit, vaikka perumisesta ilmoittamatta jättäminen vähän harmitti. Sunnuntaina päivemmällä me lähdimme Yyteristä ajelemaan kohti Porin mökkiämme. Siellä Nipsu pääsi juoksemaan rantakallioille. Nipsusta erityisen kivaa oli käpyjen saalistus, onkimisen katselu ja tyhjän keinun keinuttaminen.

Nipsun kerjäysasento - näin saa aina varmasti nakinpaloja!

Näyttelytreenit

Nipsu ihastelee merta

 Nipsu ja meri

TollerShow-tapahtumaan valmistautumista eli tassukarvojen trimmailua, ravi- ja seisontaharjoituksia

Väsyttää!

Nam, hyviä käpyjä!

Nipsu mökkeilee

Nipsu viihdyttää itse itseään riepottamalla keinua

Väsyttää niin, ettei meinaa jaksaa puruluutakaan syödä.

Kuten viimeisestä kuvasta voi päätellä, meillä on ollut tänään ihan lepopäivä. Tarkoituksena oli lähteä autolla vähän pidemmälle ja tehdä pitkä metsäretki, mutta Nipsu on ollut tänään niin väsynyt, että siirsimme sen huomiseksi. Tänään ei pidetä mitään treenejäkään, kun haukkunen on niin väsynyt, ettei jaksaisi ulos pissallekaan lähteä. :-)

- Mirjami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti