perjantai 24. lokakuuta 2014

Etologiaa kotona


Mitä yhteistä on seuraavilla kuvilla ja niiden tarinoilla?



Ensimmäisessä kuvassa, jonka koirasta nappaat, koira katsoo suoraan kameraan. Mikäli kuvien ottaminen jatkuu, toisessa kuvassa katse on jo suuntautuneena muualle. Seuraavissa kuvissa saattaa esiintyä haukottelua, nenän lipomista ja etenkin katselua kaikkiin muihin suuntiin kuin kameraan päin.

Eikä auta, vaikka koiraa kutsuu, käskee, komentaa.



Tässä tilanne, jossa tytöillä luu, jota molemmat haluaisivat syödä. Luu on pudonnut lattialle. Aino on nojautuneena kohti Nipsua, häntä heiluu kovasti. Nipsu työntyy kauemmaksi, häntä on pystyssä ja kieli lipoo huulia.

Seuraavaksi Aino syöksähtää leikkisästi eteenpäin, Nipsu väistää ja lähtee sitten leikkiin mukaan.

Vihje: kyseessä ei ole minkäänlaisesta alfakoirakon selvittämisrituaalista.



Viimeisessä kuvassa luu on päätynyt Ainon suuhun. Nipsu on jäänyt etäämmälle makaamaan. Kuvasarjan ensimmäisessä kuvassa se katsoo kameraan, toisessa katsoo Ainoa ja kolmannessa haukottelee. Tämä toistuu. Lopulta pää painuu maahan ja silmät kiinni, katsesuunta kuitenkin poispäin sekä Ainosta että kamerasta.

Tuttuja tilanteita?


Yhteisenä tekijänä on signaalit, jotka ovat kaikille koirille tuttuja. Ne kertovat kaverille, oli se sitten toinen koira tai ihminen, että "ei mitään hätää, en ole uhka". Ne voivat myös kertoa, että "älä tule lähemmäs, en tykkää tästä yhtään".

Tuntemalla koiran lähettämiä signaaleita, voit auttaa koiraystävääsi pääsemään mukavuusalueelleen.


Tarkkailkaa koirianne!

Signaalirikasta viikonloppua,
- Mirjami ja koirat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti