torstai 13. joulukuuta 2012

Lomailua sairastellen

Meillä on täällä sairastupa Nipsun kanssa: minulla on tyypillinen lomaflunssa ja Nipsulla on pissavaivoja. Nipsu on nyt pari päivää pissaillut sisälle ihan runsaasti, "kuivana" pysyy vain, jos nukkuu. Muuten pissoja tulee jopa vajaan tunnin välein. Eilen taas kerran siivosimme pissaläiskää lattialta ja samalla oli tullut metrin päähän toinen pissa! Tänään veimme labraan viljelyyn pissanäytteen, huomenna selviää olisiko tämä virtsatieinfektio vai jotain muuta. Ensimmäiset juoksutkin voivat tällaista aiheuttaa, joten se on toinen vaihtoehto. Toivottavasti syy selviäisi kuitenkin kohta!

Muuten ensimmäinen lomaviikko on mennyt viikonlopun Helsingin näyttelyistä "toipuessa" ihan kotona. Tänään Nipsu tapasi nuoren Runo-pojun. Runo on muutaman kuukauden ikäinen vesikoira. Runo oli vielä eilisistä leikeistään niin väsynyt, ettei oikein innostunut Nipsun leikeille. Nipsu käyttäytyi kuitenkin tapansa mukaan nätisti, välillä innostui vähän liikaa ja sitten pidettiin jäähyhetki sylissä.

Viikonlopuksi saan hoitooni ihanan koiralauman: Nipsun lisäksi Lumo-sisko ja Taika-äiskä ovat hoteissani. Katsotaan, saammeko täplikästä seuraa metsälenkille viikonloppuna. Siinä onkin vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun neljä tai viisi koiraa painattavat menemään metsässä. :)

- Mirjami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti