Ensinnäkin, Ainon koulutus on harpannut huimaa vauhtia eteenpäin. Löysimme aivan valtavan hyvän kouluttajan,
Jenny Frantsin, auttamaan meitä. Häntä en voi liikaa kiittää neuvoista ja treeniavusta, niin hyviä tuloksia on jo muutaman viikon koulutuksella tullut!
Olin siis päässyt muutama viikko sitten Ainon koulutuksessa siihen pisteeseen, että Aino ei enää pelännyt ulkona liikkuvia objekteja. Tämä oli siis vastaehdollistuksen ansiota: olimme seisseet kadun varressa ja naksautin aina, kun Aino vilkaisi jotain hahmoa. Sitten Aino sai minulta palkan.
Jennyn koulutuksen alkaessa olimme siinä vaiheessa, että Aino ei tosiaan enää pelännyt, vaan suhtautui hyvin innokkaasti kaikkiin objekteihin. Olin jumiutunut siihen, että Aino oli innokas remmirähjä, mutta ei enää pelännyt juuri mitään.
Aloimme treenaamaan sijaistoimintoja, remmikäytöstä ynnä muuta. Ennen kaikkea lähtökohtana oli kuitenkin liikunnan ja rauhoittumisen tasapaino. Ilman rauhoittumista pitkistäkään lenkeistä ei ole koiralle hyötyä. Koira alkaa vain käydä ylikierroksilla ja kynnys rähjäämiselle madaltuu. Yksi haukku lisää aina todennäköisyyttä toiselle haukulle. Kun sain tietoa Jennyltä tästä, tunsin kyllä itseni hölmöksi. Tottakai olen lukenut koirakirjoista näistä virikkeellistämisistä - miksen ole sitten niitä aktiivisesti käyttänyt? Koiran saa rauhoitettua lenkin jälkeen tarjoamalla koiralle esimerkiksi pyyhepiilon tai virikevadin. Pyyhepiilossa koiralle piilotetaan namipaloja pyyhkeen sisälle, virikevadissa taas vatiin laitetaan revittyjä pahvinpaloja ja sanomalehtimyttyjä sekä kaadetaan sekaan namipaloja. Näiden parissa koira rauhoittuu ja taas arki helpottuu.
Aino oli Jennyn koulutuksen alussa kuin höyrykattila. Johonkin pisteeseen asti pystyi pitämään päänsä kasassa, mutta aina jokin tekijä laukaisi rähjäyksen ja sitten rähjäystä tuli ihan kaikelle, jopa pienillekin ärsykkeille (kuten ohikulkeville autoille).
Kuulostaako tutulta, lukijat? Mikäli ei, niin hyvä! Mikäli kuulostaa, niin suosittelen yhteydenottoa ongelmakoirankouluttajaan. Eikä mihin tahansa koirankouluttajaan, vaan Eläinkouluttajakillan jäseneen. Sieltä saa koulutusneuvoja, jotka perustuvat käyttäytymistieteisiin. Näissä koulutustekniikoissa ei käytetä minkäänlaista rangaistusta: ei haukunestopantoja, kuristushihnoja, kolinapurkkeja. Ja miksipä niitä edes käyttäisi, kun positiivisia keinoja käyttämällä jo muutamassa viikossa olemme saaneet näkyviin näin hyviä tuloksia! Enpä haluaisi tätä hermoheikkoa koiraa saada vielä enemmän pelokkaaksi pelästyttämällä sitä kolisevalla purkilla tai kuristamalla sitä sen rähjätessä vastaantuleville pelkonsa vuoksi.
Tällä hetkellä Aino ei kiinnitä huomiota ohikulkijoihin. Jotkut erittäin poikkeavat ihmiset tai leikkivät lapset saattavat saada sen kiihdyksiin, mutta se ei enää haittaa, sillä minulla on työkalut sen rauhoittamiseen. Tällä hetkellä "ongelmana" ovat tuulessa liikkuvat lehdet. Ei siis enää kovin iso ongelma, kun lähtökohtana oli se, etten päässyt Ainon kanssa ovesta ulos, kun se jo aloitti räyhäämisen (eikä näkyvissä ollut siis mitään, se vain rähjäsi rähjäämisen ilosta).
Tästä päivityksestä tulikin näemmä hyvin koulutuspainotteinen. Viimeisenä pointtina haluan vielä sanoa, että kaikki tekstissä mainitut seikat koulutuksesta ovat minun mielipiteitäni. Maailmassa on miljoona muutakin koiran koulutuskeinoa, mutta meille tämä on paras. En ota kantaa muiden käyttämiin keinoihin, kaikille sopii omansa.
Loppuun vielä kuvakatsaus arjestamme.
Onnellinen koira näkemässä unia
Lattialta näkyy kuinka meillä on virikkeitä käytössä: maitotölkeistä tulee yllättävän paljon sotkua, kun koirat ovat saaneet ne revittyä!
Erirotuiset siskokset, aivan parhaat kaverit jo parin kuukauden yhdessäelämisen jälkeen.
Tassu tassua vasten <3 Ainon lempiasia on nukkua vieressäni, tassu jalkani päällä, etten vain karkaa matkoihini.
Viikonlopun viettoa: raakaluiden syöntiä ja omalla pedillä makoilemista.
Terveisin,
Mirjami ja Aino
PS. Älkää pelätkö, Nipsua ei ole vallan unohdettu. Nipsu ja Kalle ovat parhaillaan reissun päällä, siksi päivityksestä tuli niin Aino-painotteinen. :)
