sunnuntai 4. elokuuta 2013

Paluu metsästä kaupunkiin

Hei!

Kuten otsikkokin jo vihjaisee, niin olen viettänyt viimeisen miltei kaksi viikkoa metsässä Evolla. Siellä olin Ilves 13 -partioleirillä. Mahtava leiri ja mahtavat työtoverit leirisairaalassa! Nipsu ei tällä kertaa saanut tulla mukaan, vaan oli kotikoirana. Ilo oli suuri, kun pääsin eilen takaisin kotiin rakkaiden luo. Tässäpä tulee kuvakooste meidän kesästä. Hiljaiseloa olemme vietelleet blogissa, mutta kaikkea olemme oikeasti tehneet.

Iltanuotiolla Rahkossa, Hämeenkyrön Hälläpyörien kesäleirillä. Takana olevasta puupinosta Nipsu haki aina lisää ajanvietettä itselleen. Omatoiminen koissu!

Uusi oma piha ja uudet kivat lelut!



Ensimmäinen koiravieras, Ilona -kultsupentu. 

Pitkän metsälenkin ensimmäinen taukopaikka ja luoksekutsu. 

Väsynyt koira pitkän lenkin jälkeen. 

 Yyterissä rannalla.

Yyterissä, Nipsu vahtii uimareita.

Meillä on ollut tähän asti aivan ihana ja toiminnantäyteinen kesä. Vielä kesäkelit onneksi jatkuvat! Nyt pihalle Nipsun kanssa. 

Rauhallista sunnuntaipäivää!

- Mirjami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti