torstai 21. helmikuuta 2013

Ensimmäinen syntymäpäivä!

Tänään meillä on vietetty Nipsun 1- vuotissyntymäpäivää. :)

Lahjaksi Nipsu sai suuren suuren luun sekä uuden pehmoisen pedin. Alla oleva video näyttää, miten Nipsu suhtautui tähän lahjaan eli uuteen petiinsä. :D

 

Alla vielä muutama kuva meidän parista edellisestä viikosta. Aktiivisia olemme kyllä olleet. Ensimmäisessä kuvassa Nipsu tutustuu varikseen. Mieluinen oli! Kyllä Nipsu sitä välillä kantoikin ja yritin juuri silloin kovasti kehua, mutta hauskempaa olisi ollut repiä varis moneen osaan. Meillä ei kuitenkaan ole tähtäimessä noutotouhut mitenkään vakavassa mielin, joten en ottanut tätäkään treeniä niin vakavin mielin. Pääasia, että mielenkiintoa vaakkua kohti löytyi!


Seuraava video on meidän agilitytreeneistä. Vauhdikasta menoa on!


Tässä alimmassa videossa on Nipsun ja siskonsa Lumon painimista. Tytöt jaksoivat painia vaikka kuinka kauan putkeen!


Nipsu on ollut nyt syntymäpäivänään omaan tavanomaiseen tapaansa iloinen ja reipas haukku. Virtaa löytyy, mutta ei liikaa. Kiinnostus treenejä kohtaan on suuri. Eilen teimme iltalenkin jälkeen paikallamakuuta yhden minuutin verran kerrostalomme pihassa. Naapureiden kummaksuvat ilmeet ovat aina hauskoja, kun kulkevat meidän ohitse ja Nipsuhan saattaa olla monenkin metrin päässä minusta makaamassa. Kerrostalon piha on kyllä tosi hyvä treeni paikallaololle! Harjoittelimme myös seuraamista pienissä pätkissä ja tällä hetkellä palkkaan Nipsua usein, kun on juuri oikeassa kohdassa. Myös luoksetuloa harjoittelimme. Tässä täytyy olla tarkkana, että treenaan nyt pelkän sanan kanssa, enkä anna yhtään vihjettä ruumiinkielelläni. Nipsu oli eilen vähän hämillään, kun käskin tulla luokse paikallaistumisesta. Lähti vasta toisella ja vähän iloisemmalla käskyllä. Näissä riittää vielä siis treenaamista, mutta hyvällä mallilla olemme!

Nyt illanviettoa telkkarin ääressä - Nipsu saapui juuri kotiin hölkkälenkiltä Kallen kanssa ja minä poden flunssaa ja kuumeilua sisällä kuuman mehumukin kanssa.

- Mirjami

2 kommenttia:

  1. Myöhäiset synttärionnittelut Nipsulle!

    Päivän hymyt irtosi muuten tuosta ensimmäisestä kuvasta, missö on laitettu nakki pystyyn ruokakuppiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Heh, Nipsu siinä kyllä tomerasti odottaa, että milloin pääsee maistamaan "nakkikakkuaan". :D

      Poista